tiistai 18. syyskuuta 2018

Telakointi 2018

Vela Felice nostettiin talviteloille KoPun ensimmäisessä yhteisnostossa 15.9.2018.


Pukki ei taaskaan ollut oikeissa säädöissä, mutta lähempänä totuutta kuin edellisenä syksynä. Vähitellen se kai löytää oikeatkin asetukset.

Tiikkikannesta on aika moni tappi löytänyt tiensä meren aalloille, joten talven aikana pitää miettiä miten tilanne korjataan. Ruffin katolla ruuvinkantojen päälle on ikävästi laitettu epoksia ja pintaan vain erittäin ohut tiikkiprikka. Reikien putsaaminen on todella haastavaa niin että tuohon saisi kunnolliset tapit paikalleen.




Sivukansien tiikki taasen on kiinnitetty kupukantaisilla ruuveilla, jotka vievät reiän syvyydestä ne kriittiset millit, jotka voisivat pitää uudet tapit paikallaan. Pitää pohtia, kannattaisiko ruuvit vaihtaa irronneiden tappien kohdalta tavallisiin uppokantaisiin.




sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Keulapotkurin asennusta ja pressun virittelyä

Olimme jo veneen vesillä ollessa mittailleet keulapotkurin mahtumista punkan alle. Koska tällaisessa perinteisen mallisessa veneessä keula nousee jouheasti vedestä toisin kuin moderneissa pystykeulaisissa, asennustila on hieman ahdas. Päädyimme tästä syystä 125 mm potkuriin vaikka suositus tämän kokoiselle veneelle on 150 mm. Pidimme tärkeämpänä varmistaa, ettei potkuri tule liian lähelle veden pintaa kuin että potkurin teho olisi mahdollisimman suuri. Vahva uskomme on, että Vetuksen 45 Kgf riittää kääntämään keulan toivottuun suuntaan.

Nyt kun vene oli pukilla, päästiin itse asennukseen. Hieman hirvitti tuo isojen reikien poraus veneen pohjaan, mutta onneksi oli ammattilainen asialla.

Tuohon se pitäisi asentaa.

Samalla tuli mitatuksi mikä on Vindön laminaatin paksuus. Ainakin tuossa kohdin se oli noin 15 mm, joten ihan reilusti siinä on kuitua, muttei sentään aivan puuvenemitoitusta, kuten usein on kuullut väitettävän näistä 1970-luvun veneistä.

Sisäpuolella tila riitti suunnitellun mukaisesti ja asennuksesta tuli siisti. Sähkötyöt jäivät vielä odottamaan kevättä, sillä ihan kaikkia tarvittavia osia ei kauppiaalta nyt löytynyt ja aikakin tuntui hieman loppuvan.

Nyt oli aika saada vasta hankittu uusi pressuteline ja peite paikalleen veneen päälle. Monen pohdinnan jälkeen telineeksi valikoitui No Toolsin 11 metrinen kansiteline tuuletusputkilla, jossa partaan ulkopuolella kiertää putket, jotka pitävät peitteen irti veneen kyljistä ja päästävät ilman vaihtumaan sitäkin kautta. Teline oli periaatteessa helppo koota, mutta kyllähän siinä näin ensimmäisellä kerralla oli hieman sovittamista ja säätämistä ennen kun harjaputki on suorassa joka suuntaan ja reelinkiputket paikallaan. Pitää muistaa ennen purkua merkitä putkiin niiden paikat ja säädöt tarkasti, jotta seuraavalla kerralla pystytys olisi joutuisampaa. Peite on uutta 270 grammaista XPO Prosec -materiaalia, jonka väitetään olevan yhtä kestävää kuin 450 grammainen PVC. Saa nyt sitten nähdä...

Nyt talvi saa tulla.

Kun meillä ei ollut jäljellä tyhjiä kanistereita pressun painoiksi, lähdimme naapurin vinkistä ostamaan niitä Puuilosta, jossa ne kuulemma olivat kohtuullisen hintaisia. Siellä oli kuitenkin vain yksi kanisteri hintaan 2,25 euroa. Vieressä oli onneksi lavallinen tuulilasinpesunestettä vastaavissa kanistereissa hintaan 10 euroa per neljä kappaletta, eli yksikköhinnaksi tuli 2,50. Siispä ostimme 100 litraa tuulilasinpesunestettä.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Nosto talviteloille

Koska oli selvää, ettemme lähtisi vesille enää myöhemmin syksyllä, päätimme nostaa veneen heti seuran ensimmäisessä nostossa 24.9. Tämä sopi siinäkin mielessä, että kevääksi jäi aika paljon puuhasteltavaa ja koska ensimmäiseksi nostetut veneet laskettaisiin vesille keväällä viimeiseksi, jäisi meille aikaa laittaa Vela Felice vesillelaskukuntoon vielä sen jälkeen kun Summanmutikka fiskarimme olisi saatu Saimaan aalloille joskus Vapun tienoilla.

Mastojen poistoon oli KoPussa yhteisesti tilattu nostoauto ja tätä tilaisuutta mielellämme käytimme hyväksemme. Vindön masto, tai pitäisikö sanoa tolppa, on todella painava ja kun hieman oli epäselvää sen painopisteen sijainnista suhteessa saalinkeihin, olisi käsipelillä mastonosturin kanssa pelaaminen hieman hirvittänyt. Ainakin minusta tästä ammattilaisen tarjoamasta avusta maksettu pieni korvaus tuntui kohtuulliselta saavutettuun mielenrauhaan verrattuna.

Varsinainen veneen nosto tapahtui siis seuran yhteisnostossa, joten käsipareja oli apuna koko ajan riittävästi ja vaikka veneet piti nyt ensimmäisessä nostossa kuljettaa hieman kauemmas naapuriseuralta vuokratulle kentälle, sujui homma ripeästi ja mallikkaasti.

Vela Felice valmiina nostoon.

Veneet kuljetettiin autolla muutama sata metriä telakointikentälle.

Ja lopuksi veneet aseteltiin riviin omille pukeilleen.
Vaikka minulla oli iso määrä kuvia edellisen talven telakoinnista ja pukista sen jälkeen kun vene oli nostettu siitä pois, jokin oli kuitenkin nyt pukkia kootessa mennyt eri tavalla ja venettä jouduttiin hieman sovittelemaan paikalleen ja yhden tassun alle oli pakko lisätä puutavaraa. Todennäköisesti aikaisemmin kölin alla on keulan puolella ollut enemmän koroketta kuin nyt, joten talven aikana pitää vielä käydä mittailemassa ja vaaitsemassa homma uusiksi ja katsoa miten puut kölin alle kannattaisi jatkossa laitella.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syysaskareita

Kun vene oli lievästi haastavaksi koetun siirtorupeaman päätteeksi saatu omalle laituripaikalleen KoPun rantaan se myös pysyi siinä telakointiin saakka. Loppukesänä ei vain löytynyt hetkeä, jolloin olisi ollut samanaikaisesti vesille lähtöön aikaa, säätä ja fiilistä. Vene saatiin kuitenkin katsastetuksi (vain lievin huomautuksin) ja Arifinin miehet kävivät asentamassa keulaan pukspröötin sekä muokkasivat keulakaiteen hieman uuteen uskoon.

Tällainen keula oli ennen muutostöitä.
Ja tällaisen siitä halusimme (havainnekuva tekijöille malliksi).

Koska veneen käyttöaste osoittautui ainakin ensimmäisen kesän osalta juuri niin heikoksi kuin pahimmissa skenaarioissa oli ennakkoon pelätty, pohdimme jo koko projektista luopumista. Vene tulisi vaatimaan vielä niin suurta taloudellista ja ajallista panostusta, että touhun järkevyyttä on aiheellista epäillä. Toisaalta panostus on jo tähän mennessä ollut sen verran merkittävää, että tuntuu vaikealta jättää katsomatta peliä loppuun asti. Vene on mielestämme hieno ja siitä on tehtävissä vielä hienompi ja purjehdus on nautinnollista, kun vain palaset sattuvat kohdalleen paremmin kuin mitä ne tänä vuonna ovat sattuneet. Enkä voi kieltää, ettenkö itse jossain määrin nauti jo kaikesta tästä suunnittelusta ja veneen hinkkaamisestakin vaikka ymmärrettävästi muu perhe ei tuosta lämpene samassa mitassa kuin minä. Eli ainakaan vielä ei lykätä pensseliä santaan.

lauantai 12. elokuuta 2017

Kotkasta Koivusaareen

Vihdoin lähes kolmen viikon odottelun jälkeen Kotkasta tuli ilmoitus, että potkuri oli saapunut Englannista ja asennettu veneeseen. Myös muut sovitut korjaustoimenpiteet oli suoritettu, ja kun seuraaviksi päiviksi oli luvattu kohtuullista säätä, päätimme lähteä Kotkaan heti torstai-iltana, jotta varmasti ehtisimme Helsinkiin ennen lauantai-illaksi ennustettua ukkosmyrskyä. VR päätti kuitenkin muuta. Juna hajosi Tampere-Tikkurila -välillä ja olin kotona vasta yhdeksän jälkeen, joten lähtömme siirtyi perjantaiaamuun. Olimme kuitenkin Kotkassa jo ennen kahdeksaa ja pääsimme merelle puoli yhdeksän maissa.

Sää oli kohtuullinen, vaikkei niin lämmin kuin olimme toivoneet. Tuuli oli kuitenkin tarkalleen vastainen, joten aikataulumme ei sallinut purjehtimista, vaan ajoimme 12 tuntia koneella aina Sipoon Kunissareen asti. Muuten matka sujui hyvin, mutta pariin otteeseen kohdalle osui tiiviitä sumurintamia, joiden sisällä sukelsimme reilut puoli tuntia kerrallaan.


Koska lauantain ukkosmyrskyn ajoitus vaihteli ennusteissa iltapäivästä iltaan ja yöhön, päätimme jatkaa matkaa Kaunissaaresta heti aamun valjettua. Päristelimme jälleen koneella vastatuuleen ja olimme Koivusaaressa jo kymmenen aikoihin aamupäivällä.

Hieman liian ahdasta.
Vela Felice pääsi nyt ensimmäistä kertaa omalle uudelle laituripaikalleen. Paikka oli ollut koko kesän käyttämättömänä, ja kuten tapana on, tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä. Saimme todella tehdä työtä, että vene mahtui paikalleen ja illan Kiira-myrskyn aikana (sataman tuulimittari kävi 30 m/s lukemissa) osa fendareista nousi ylös ja osasta pihahtivat ilmat pihalle. Onneksi ainakaan mitään näkyvää vauriota veneisiin ei tullut.

torstai 10. elokuuta 2017

Korjaustoimenpiteitä Kotkassa

Susa ja Meija lastasivat osan kamoistamme autoon kotiin vietäväksi.

Vela Felice jätettiin siis Kotkaan Veleiron hoiviin odottamaan uutta potkuria. Kun vene nyt joka tapauksessa seisoisi viikon tai pari huoltoliikkeen laiturissa, päätettiin siihen samalla teettää muutamia parannuksia, jotka kuitenkin pian olisivat työlistalla. Hallintalaitteen kahva oli kiukutellut koko matkan, vaikka sitä oli jo Kuopiossa yritetty herkistää samalla kun sen toimintasuunnat oli käännetty normaaleiksi. Kahvan mekanismi oli kuitenkin niin kulunut, että kun se voitelua varten aukaistiin, se oli täynnä pinnoista hiertynyttä metallipölyä ja -murusta eikä siitä enää ollut tehtävissä toimivaa kalua. Tilalle oli siis asennettava kokonaan uusi hallintalaite.

Polttoaineongelmien kanssa taisteltaessa oli myös tullut selväksi, että tankissa olisi hyvä olla ns. manusluukku, josta tankin pystyisi tarvittaessa ajoittain puhdistamaan. Tankissa ei myöskään ollut aikaisemmin polttoainemittaria, joten nämä puutteet korjattiin nyt Kotkan pysähdyksellä.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Haminan kautta Kotkaan


Haminan Seudun Meripelastajat tyhjensivät polttoainetankin.

Rauhassa nukutun yön jälkeen päätimme soittaa Trossi-palveluun ja pyytää sieltä apua. Saimme yhteyden Haminan Seudun Meripelastusyhdistyksen päivystävään päällikköön, joka lupasi koota miehistön kasaan ja lähteä ajelemaan kohti Santiota. He saapuivatkin pian ja ryhdyimme imemään pumppukannulla dieseliä tankista heidän mukanaan tuomiin kanistereihin. Koska tankissa ei ollut manusluukua, jäi hieman epävarmaksi kuinka tyhjäksi olimme sen saaneet siinä vaiheessa kun imuletku alkoi imeä palkkää ilmaa. Tankkasimme varakanisteristamme tuoretta polttoainetta tankkiin ja jännityksellä jäimme seuraamaan ilmestyisikö esisuodattimen vesikuppiin edelleen vettä. Ja kyllähän sinne muutama helmi ilmaantui. Kun pohdimme meripelastajien kanssa vaihtoehtoja ja joku mainitsi mahdollisuuden hinata veneemme Haminaan jatkotoimenpiteitä varten, kajuutasta kuului kahden naisen kuorossa lausuma "JOOO", joten asia oli selvä. Vela Felice kiinnitettiin Hailikarin perään ja lähdimme neljän tunnin hinausmatkalle kohti Haminaa.

Hailikari hinasi meidät Haminaan.

Pitkäkölinen Vindö tuntui aallokossa hinattaessa kiemurtelevan yllättävän paljon ja pientä ruoria sai pyöritellä koko matkan ihan tosissaan, jottei vene olisi pyrkinyt hinaajansa sivulle ja vääntänyt tuotakin puolelta toiselle. Pääsimme kuitenkin hyvin Haminaan ja hieman ennen satamaa irrotimme hinausköyden ja ajoimme omalla koneella laituriin. Valitsemamme laituripaikka oli kuitenkin varattu seuraavaksi päiväksi puolustusvoimien Hamina-ohjusveneelle, joten päätimme siirtää Vela Felicen heti toiseen paikkaan. Laitoin koneen jälleen käyntiin ja Susa ja Paiju irrottivat köydet laiturista ja hyppäsivät veneeseen. Työnsin hallintalaitteen kahvaa eteen ja koneen kierrokset nousivat, mutta vene ei lähtenyt liikkeelle. Varmistin, ettei hallintalaite ollut ns. apukaasulla ja kokeilin myös pakkia. Vene vain lillui hiljalleen irti laiturista. Äkkiä takaisin laiturille! Onneksi emme vielä olleet niin kaukana laiturista, ettei sinne olisi päässyt hyppäämään. Kun köydet olivat taas kiinni, avasin moottoritilan luukun ja varmistin, että vaihde meni päälle ja akseli pyöri. Ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa, kuin että nyt meiltä putosi potkuri.

Olo tuntui turvalliselta kun Meripelastajien laituri oli lähes vieressä.

Onneksi Meripelastusseuran laituri oli lähes vieressä eikä Hailikarin miehistö ollut vielä ehtinyt poistua veneeltään. He tulivat jälleen siirtämään meidät uuteen vapaaseen paikkaan ja kävivät vielä sukeltamalla varmistamassa, ettei akselin päässä todellakaan enää ollut potkuria.

"Ei siellä ole kuin tyhjä akselin pää."

Ilta sitten metsästettiin puhelimitse uutta potkuria veneeseen, mutta Suomesta sellaista ei tuntunut löytyvän. Tässä vaiheessa oli myös käynyt selväksi, että aikataulumme muuttuisi niin paljon, ettei Paijun kannattaisi jäädä odottelemaan purjehdusta Kotkaan vaan hän tilasi poikaystävältään kyydin kotiin suoraan Haminasta.

Seuraavana aamuna huoltomiehen puhdistaessa polttoainetankkia perusteellisemmin ja vaihtaessa jälleen kaikki suodattimet, Susa kävi sataman toimistolla maksamassa seuraavan vuorokauden laiturimaksua ja tuli samalla maininneeksi ongelmistamme. Kohdalle sattunut paikallinen herrasmies kuuli keskustelun ja ryhtyi heti organisoimaan sukellusmiehiä etsimään kadottamaamme potkuria. Pian laiturille kerääntyi joukko avuliaita ihmisiä pohtimaan sataman pohjan laatua ja arvelemaan suuntia, joihin potkuri mahdollisesti olisi singahtanut irrotessaan. Oletus oli, että potkuri irtosi jo siinä vaiheessa kun tulimme laituriin ja laitoin pakin päälle pysäyttääkseni veneen liikkeen. Syvyyttä tuossa kohdin oli kuitenkin nelisen metriä ja vesi hyvin sameaa, joten etsintää joutuisi tekemään käsikopelolla ja kun pohja vielä tunnetusti oli mutaa, ei kukaan voinut antaa takeita potkurin löytymiselle.

Tässä tyttäriemme viestinvaihtoa asian tiimoilta. Paiju (viesteissä tuo MINÄ) oli siis mukana reissussa ja Meija kotona.

Kun sukeltajat sitten saapuivat paikalle, näkyi Haminan siluetti jo taivaanrannassa eikä veteen ollut enää tuona päivänä asiaa. Vaikka suuri sota-alus hetken kuluttua mylläsikin pohjan mutaa perusteellisesti laiturimanöövereissään, sukellus päätettiin toteuttaa heti kun Hamina olisi seuraavana päivänä kello 16 lähtenyt takaisin merelle. Sovimme myös Hailikarin miehistön kanssa, että Vela Felice hinattaisiin Kotkaan, jossa se voitaisiin nostaa ylös potkurin kiinnitystä varten ilman että mastoa tarvitsisi poistaa operaatiota varten. Nähtäväksi jäisi löytyykö vanha potkuri sataman pohjasta vai pitäisikö jäädä odottamaan uutta saapuvaksi Englannista.

Hamina-ohjusvene rantautui juuri siihen mihin potkurimme oli  pudonnut.

Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan lähdimme jälleen hinauksessa kohti Kotkaa, jonne Meija tuli autolla meitä vastaan. Susa ja osa kamppeistamme siirtyivät autokyydillä Kotkasta takaisin Haminaan ja minä pääsin kokemaan yli 900 hevosvoiman tarjoamaan vauhtia Hailikarilla samaan osoitteeseen.

Paluu Kotkasta Haminaan sujui hieman vauhdikkaammin kuin menomatka.

Kun ohjusvene sotapoikineen oli hyvästelty Haminan satamassa, sukeltajat pukivat kamppeet ylleen ja hyppäsivät sameaan veteen. Yleisö jäi laiturille seuraamaan pintaan nousevia kuplavanoja ja arvuuttelemaan montako polkupyörää ja ankkuria pohjasta löytyisi.

Sukeltajat pukeutuivat varusteisiinsa ja sopivat etsintätaktiikasta.

Jos mahdollista, vesi oli ohjusveneen jäljiltä entistäkin sameampaa.

Pohjasta löytyi hyvästä yrityksestä huolimatta vain Volvo-Penta perävetolaitteen alumiininen potkuri.

Pintaan nostettiin kuitenkin vain yksi potkuri, joka ei valitettavasti ollut meidän. Hyvän tovin pohjaa tongittuaan sukeltajien oli pakko antaa periksi ja todeta, ettei etsintä tällä kertaa tuottanut toivottua tulosta. Kiitimme kaikkia avuliaisuudesta ja ilmoitimme Kotkaan, että voisivat tilata sen uuden potkurin. Sen jälkeen lähdimme autolla kohti kotia Vantaalle odottelemaan tietoa uuden potkurin saapumisesta.