Kuopiosta Savonlinnaan

Pääsimme noutamaan venettä Kuopiosta vasta juhannuksen alla. Ajoimme ensin keskiviikkoiltana 21.6. autolla Savonlinnaan, josta seuraavana aamuna saimme Nonnalta ja Aamilta kyydin Kuopioon. Vela Felice odotti meitä samassa laiturissa johon se toukokuussa jäi, vaikka olikin välillä käynyt edellisen omistajan toimesta huollossa. Siellä moottorin hallintakahvan suunta oli vaihdettu normaaliksi eli eteen työnnettäessä vene liikkuu eteenpäin ja taakse vedettäessä peruutetaan. Aikaisemmin tehdyn moottorivaihdon jälkeen nuo suunnat olivat kääntyneet päinvastaisiksi, emmekä me halunneet totutella tuohon nurinkurisuuteen. Samalla huoltomies oli yrittänyt herkistää kovin jäykästi toimivaa hallintakahvaa siinä kuitenkaan onnistumatta sekä vaihtanut moottoriin öljyt, jottei sen suhteen tarvitsisi kantaa huolta siirtopurjehdusten aikana.

Vela Felice Kuopion Pursiseuran vieraslaiturissa.

Irrottauduimme laiturista hieman ennen kahtatoista (?) tälle ensimmäiselle etapillemme. Veneen takila ei vielä ollut oikein trimmissä ja isopurjeesta puuttuivat latat, jotka olivat talvisäilytyksen aikana kadonneet, joten olimme päättäneet suosiolla tutustua uuteen veneeseemme koneajelun merkeissä. Sää oli todella kylmä ja veden lämpötila edelleen alle kymmenen astetta, joten vaikka kohtalainen tuuli puhalsikin pohjoisesta eli selkiemme takaa, oli lämpimille vaatteille käyttöä.

Susa juhannukseen sopivassa vaatetuksessa.

Ensimmäinen puoli tuntia sujui hyvin, mutta sitten alkoi tapahtua. Ensin veneen perästä alkoi nousta sankka harmaa savupatsas ja sitten moottori alkoi rynnätä vaikka väänsin kaasun tyhjäkäynnille. Sammutuspainikkeen painaminenkaan ei saanut konetta vaikenemaan. Paniikki alkoi nousta ja mielessä kävi ajatus palamaan syttyvästä veneestä. Lopulta moottori kuitenkin sammui ja pääsin avaamaan konehuoneen kannen. Mitään hälyttävää siellä ei näkynyt eikä moottori tuntunut mitenkään erityisen kuumalta. Laskimme pikaisesti ankkurin, jottemme olisi ajelehtineet läheisen itäviitan väärälle puolelle ja ryhdyimme miettimään mitä nyt pitäisi tehdä. Mitään erityistä hätäähän meillä ei ollut, mutta tilanne oli kuitenkin päässyt yllättämään sen verran pahasti, ettei kännykän Trossi SMPS -apista heti löytynyt oikeaa numeroa johon soittaa. 112 auttaa kuitenkin aina ja lupasi välittää tiedon paikalliselle Meripelastusyhdistykselle, josta hetken odottelun jälkeen soitettiinkin ja luvattiin tulla apuun. Soitimme myös veneen edelliselle omistajalle, joka tilannekuvauksemme pohjalta arveli, että moottorissa on liikaa voiteluöljyä joka nyt ryhtyi toimimaan polttoaineena. Olin jo itsekin katsonut öljytikkua ja todennut ettei kyse ainakaan ollut öljyn puutteesta, sillä tikku oli märkä reilusti yli maksimimerkin, joten selitys tuntui loogiselta. Meillä ei kuitenkaan ollut mukana välineitä, joilla liika öljy olisi saatu pois koneesta.

Kuopion Järvipelastajien Herman Saastamoisen hinauksessa.

Pääsimme siis heti hyödyntämään keväällä hankittua Trossi-jäsenyyttämme ja meidät hinattiin saman huoltoliikkeen laituriin, jossa öljyt oli aikaisemmin vaihdettu. Myös veneen aikaisempi omistaja oli ehtinyt paikalle jo ennen meidän saapumistamme. Diagnoosi liiasta öljystä osoittautui oikeaksi ja hieman nolona huoltomies myönsi mahdolliseksi, että hän ei ollut öljyjä vaihtaessaan saanut imetyksi vanhoja öljyjä kokonaan pois ja kuitenkin lisännyt tilalle ohjekirjan merkitsemän määrän uutta öljyä. Ja öljyn taso oli sitten täytynyt jäädä tarkistamatta tikusta.

Tilanne korjattiin ja pääsimme aloittamaan matkamme uudelleen alusta noin neljä tuntia ensimmäisen yrityksen jälkeen. Nyt pääsimme ongelmitta myötätuulen auttamina kuuden solmun vauhtia kohti Konnuksen kanavaa, jossa pääsisimme harjoittelemaan sulutusta. Konnuksessa laskeudutaan vain noin puoli metriä, joten se sopii hyvin harjoitteluun eikä meillä ollutkaan vaikeuksia edes veneen ohjaamisessa ja pysäyttämisessä kiinteän pollarin kohdalle. Kanavan jälkeen ryhdyimme etsimään sopivaa yöpymispaikkaa Leppävirralta, mutta ainakaan meidän silmiimme ei tuota vieraslaituria osunut. Siispä päätimme viettää yön ankkurissa Kalisaarten länsipuolella olevassa lahdessa.

Konnuksen itsepalvelukanavassa.

Lyhyen yön jälkeen lähdimme heti kuuden aikoihin jatkamaan matkaa, sillä tavoitteenamme oli päästä jo samaksi illaksi eli juhannusaatoksi Ritosaareen kokon polttoon. Varkaudessa Taipaleen kanavan yläsatamassa pysähdyimme tankkaamaan itseämme ja venettä sekä poikkeamaan wc:ssä. Vessan ovat olivat kuitenkin lukossa ja aukeaisivat vasta puolen tunnin kuluttua kymmeneltä, joten meillä oli hetki aikaa käydä katsomassa sulkua ja pohtimassa miten siinä kannattaisi toimia.

Taipaleen kanavan yläsatamassa.

Tullessamme takaisin veneelle huomasimme toisen veneen olevan aikeissa mennä sulkuun, joten meille tuli kiire ehtiä samaan sulutukseen. Vela Felice ei todellakaan ole parhaimmillaan peruutettaessa, vaan se haluaa mennä oman tahtonsa mukaan täysin piittaamatta perämiehen toiveista, joten laiturista irtautuminen ja keulan kääntäminen kohti kanavaa vaati muutaman piruetin, mutta ehdimme kuitenkin toisen veneen seuraksi sulkuun.

Taipaleen kanava.

Taipaleen kanavassa vedenpintojen korkeusero on jo runsaat viisi metriä ja kun olimme ensimmäistä kertaa sulussa, jossa on kiinteät pollarit, tilanne hieman jännitti. Vene pysyi kuitenkin hyvin vikuroimatta paikallaan eikä köyden siirto pollarilta toiselle ollut mitenkään hankalaa. Nyt olikin sitten edessä vain perusnavigointia kohti Savonlinnaa ja Kyrönsalmen nostosiltoja jonne toivoimme ehtivämme ennen kuutta, jolloin sillan saisi ruuhka-ajan jälkeen ensimmäisen kerran auki. Jälleen kerran nettisivuilla annettu tieto oli väärä, eikä puhelinnumero josta maantiesillan avaamista olisi pitänyt pyytää, ollut enää käytössä. Erinäisten kiemuroiden jälkeen tieto kuitenkin saatiin oikealle henkilölle ja sillat luvattiin avata meille kello 18. Näin tapahtuikin ja pian puikahdimme Olavinlinnan sivuitse Pihlajavedelle.

Nyt oli enää reilu tunnin matka tuttua reittiä Ritosaaren rannassa odottavaan poijuun. Siellä meitä jo odotettiin ja Pepe nouti meidät soutuveneellä rantaan. Pääsimme kuin pääsimmekin juhannusaattoillaksi perille. Sen verran väsyneitä kuitenkin olimme ettemme jaksaneet viritellä veneelle juhlaliputusta vaikka se olisi kyllä kuulunut asiaan.

Juhannusillaksi ehdimme Ritosaaren rannassa odottavaan poijuun.