Syysaskareita

Kun vene oli lievästi haastavaksi koetun siirtorupeaman päätteeksi saatu omalle laituripaikalleen KoPun rantaan se myös pysyi siinä telakointiin saakka. Loppukesänä ei vain löytynyt hetkeä, jolloin olisi ollut samanaikaisesti vesille lähtöön aikaa, säätä ja fiilistä. Vene saatiin kuitenkin katsastetuksi (vain lievin huomautuksin) ja Arifinin miehet kävivät asentamassa keulaan pukspröötin sekä muokkasivat keulakaiteen hieman uuteen uskoon.

Tällainen keula oli ennen muutostöitä.

Ja tällaisen siitä halusimme (havainnekuva tekijöille malliksi).

Koska veneen käyttöaste osoittautui ainakin ensimmäisen kesän osalta juuri niin heikoksi kuin pahimmissa skenaarioissa oli ennakkoon pelätty, pohdimme jo koko projektista luopumista. Vene tulisi vaatimaan vielä niin suurta taloudellista ja ajallista panostusta, että touhun järkevyyttä on aiheellista epäillä. Toisaalta panostus on jo tähän mennessä ollut sen verran merkittävää, että tuntuu vaikealta jättää katsomatta peliä loppuun asti. Vene on mielestämme hieno ja siitä on tehtävissä vielä hienompi ja purjehdus on nautinnollista, kun vain palaset sattuvat kohdalleen paremmin kuin mitä ne tänä vuonna ovat sattuneet. Enkä voi kieltää, ettenkö itse jossain määrin nauti jo kaikesta tästä suunnittelusta ja veneen hinkkaamisestakin vaikka ymmärrettävästi muu perhe ei tuosta lämpene samassa mitassa kuin minä. Eli ainakaan vielä ei lykätä pensseliä santaan.