Vesille 2018

Kädet taskussa katselua kun toiset hoitavat homman.

19.5.2018 Vela Felice laskettiin jälleen omaan elementtiinsä. Sää oli mitä upein ja taas tuntui mukavalta istua rakkaan vaimon kanssa kauniin veneen sitloodaan suunnittelemaan tulevan kesän ihania purjehduksia.

Vielä masto paikalleen, niin päästään vesille.

Pientä fiksailua

Muiden kevättöiden ohessa luukkutallin väsähtäneet lakat poistettiin ja kevyen pesauksen ja pohjustuksen jälkeen mahonki sai pintaansa kahdeksan kerrosta lakkaa. Alkuperäinen ajatus oli tehdä tässä kohdin lakkojen testausta tekemällä toinen puoli Rylard VG 62:lla ja toinen Hempelin Dura Glossilla, mutta laiskuus voitti ja käytin vain Rylardia. Eli tuo kaksintaistelu jäi edelleen odottamaan ratkaisuaan.

Homma puolitiessään.

Eihän siitä täydellistä tullut, mutta ihan kelvollinen kuitenkin.

Sisällä suurin osa turkkilevystä putsattiin vanhoista kuluneista lakoistaan ja pintaan vedettiin 5-6 kerrosta Dura Glossia ja viimeiseksi kerrokseksi Dura Satinia, vaikka se onkin hieman kiiltävää lakkaa liukkaampaa. Juuri muuta mainitsemisen arvoista ei sitten syntynytkään normaalien pohjan maalausten, kylkien vahausten, huoltolakkausten ja moottorin keväthuoltojen lisäksi.

Keulapotkurin asennusta ja pressun virittelyä

Olimme jo veneen vesillä ollessa mittailleet keulapotkurin mahtumista punkan alle. Koska tällaisessa perinteisen mallisessa veneessä keula nousee jouheasti vedestä toisin kuin moderneissa pystykeulaisissa, asennustila on hieman ahdas. Päädyimme tästä syystä 125 mm potkuriin vaikka suositus tämän kokoiselle veneelle on 150 mm. Pidimme tärkeämpänä varmistaa, ettei potkuri tule liian lähelle veden pintaa kuin että potkurin teho olisi mahdollisimman suuri. Vahva uskomme on, että Vetuksen 45 Kgf riittää kääntämään keulan toivottuun suuntaan.

Nyt kun vene oli pukilla, päästiin itse asennukseen. Hieman hirvitti tuo isojen reikien poraus veneen pohjaan, mutta onneksi oli ammattilainen asialla.

Tuohon se pitäisi asentaa.

Ja tällainen siitä tuli.

Samalla tuli mitatuksi mikä on Vindön laminaatin paksuus. Ainakin tuossa kohdin se oli noin 15 mm, joten ihan reilusti siinä on kuitua, muttei sentään aivan puuvenemitoitusta, kuten usein on kuullut väitettävän näistä 1970-luvun veneistä.

Sisäpuolella tila riitti suunnitellun mukaisesti ja asennuksesta tuli siisti. Sähkötyöt jäivät vielä odottamaan kevättä, sillä ihan kaikkia tarvittavia osia ei kauppiaalta nyt löytynyt ja aikakin tuntui hieman loppuvan.

Nyt oli aika saada vasta hankittu uusi pressuteline ja peite paikalleen veneen päälle. Monen pohdinnan jälkeen telineeksi valikoitui No Toolsin 11 metrinen kansiteline tuuletusputkilla, jossa partaan ulkopuolella kiertää putket, jotka pitävät peitteen irti veneen kyljistä ja päästävät ilman vaihtumaan sitäkin kautta. Teline oli periaatteessa helppo koota, mutta kyllähän siinä näin ensimmäisellä kerralla oli hieman sovittamista ja säätämistä ennen kun harjaputki on suorassa joka suuntaan ja reelinkiputket paikallaan. Pitää muistaa ennen purkua merkitä putkiin niiden paikat ja säädöt tarkasti, jotta seuraavalla kerralla pystytys olisi joutuisampaa. Peite on uutta 270 grammaista XPO Prosec -materiaalia, jonka väitetään olevan yhtä kestävää kuin 450 grammainen PVC. Saa nyt sitten nähdä...

Nyt talvi saa tulla.

Kun meillä ei ollut jäljellä tyhjiä kanistereita pressun painoiksi, lähdimme naapurin vinkistä ostamaan niitä Puuilosta, jossa ne kuulemma olivat kohtuullisen hintaisia. Siellä oli kuitenkin vain yksi kanisteri hintaan 2,25 euroa. Vieressä oli onneksi lavallinen tuulilasinpesunestettä vastaavissa kanistereissa hintaan 10 euroa per neljä kappaletta, eli yksikköhinnaksi tuli 2,50. Siispä ostimme 100 litraa tuulilasinpesunestettä.

Nosto talviteloille

Koska oli selvää, ettemme lähtisi vesille enää myöhemmin syksyllä, päätimme nostaa veneen heti seuran ensimmäisessä nostossa 24.9. Tämä sopi siinäkin mielessä, että kevääksi jäi aika paljon puuhasteltavaa ja koska ensimmäiseksi nostetut veneet laskettaisiin vesille keväällä viimeiseksi, jäisi meille aikaa laittaa Vela Felice vesillelaskukuntoon vielä sen jälkeen kun Summanmutikka fiskarimme olisi saatu Saimaan aalloille joskus Vapun tienoilla.

Mastojen poistoon oli KoPussa yhteisesti tilattu nostoauto ja tätä tilaisuutta mielellämme käytimme hyväksemme. Vindön masto, tai pitäisikö sanoa tolppa, on todella painava ja kun hieman oli epäselvää sen painopisteen sijainnista suhteessa saalinkeihin, olisi käsipelillä mastonosturin kanssa pelaaminen hieman hirvittänyt. Ainakin minusta tästä ammattilaisen tarjoamasta avusta maksettu pieni korvaus tuntui kohtuulliselta saavutettuun mielenrauhaan verrattuna.

Varsinainen veneen nosto tapahtui siis seuran yhteisnostossa, joten käsipareja oli apuna koko ajan riittävästi ja vaikka veneet piti nyt ensimmäisessä nostossa kuljettaa hieman kauemmas naapuriseuralta vuokratulle kentälle, sujui homma ripeästi ja mallikkaasti.

Vela Felice valmiina nostoon.

Veneet kuljetettiin autolla muutama sata metriä telakointikentälle.

Ja lopuksi veneet aseteltiin riviin omille pukeilleen.

Vaikka minulla oli iso määrä kuvia edellisen talven telakoinnista ja pukista sen jälkeen kun vene oli nostettu siitä pois, jokin oli kuitenkin nyt pukkia kootessa mennyt eri tavalla ja venettä jouduttiin hieman sovittelemaan paikalleen ja yhden tassun alle oli pakko lisätä puutavaraa. Todennäköisesti aikaisemmin kölin alla on keulan puolella ollut enemmän koroketta kuin nyt, joten talven aikana pitää vielä käydä mittailemassa ja vaaitsemassa homma uusiksi ja katsoa miten puut kölin alle kannattaisi jatkossa laitella.

Syysaskareita

Kun vene oli lievästi haastavaksi koetun siirtorupeaman päätteeksi saatu omalle laituripaikalleen KoPun rantaan se myös pysyi siinä telakointiin saakka. Loppukesänä ei vain löytynyt hetkeä, jolloin olisi ollut samanaikaisesti vesille lähtöön aikaa, säätä ja fiilistä. Vene saatiin kuitenkin katsastetuksi (vain lievin huomautuksin) ja Arifinin miehet kävivät asentamassa keulaan pukspröötin sekä muokkasivat keulakaiteen hieman uuteen uskoon.

Tällainen keula oli ennen muutostöitä.

Ja tällaisen siitä halusimme (havainnekuva tekijöille malliksi).

Koska veneen käyttöaste osoittautui ainakin ensimmäisen kesän osalta juuri niin heikoksi kuin pahimmissa skenaarioissa oli ennakkoon pelätty, pohdimme jo koko projektista luopumista. Vene tulisi vaatimaan vielä niin suurta taloudellista ja ajallista panostusta, että touhun järkevyyttä on aiheellista epäillä. Toisaalta panostus on jo tähän mennessä ollut sen verran merkittävää, että tuntuu vaikealta jättää katsomatta peliä loppuun asti. Vene on mielestämme hieno ja siitä on tehtävissä vielä hienompi ja purjehdus on nautinnollista, kun vain palaset sattuvat kohdalleen paremmin kuin mitä ne tänä vuonna ovat sattuneet. Enkä voi kieltää, ettenkö itse jossain määrin nauti jo kaikesta tästä suunnittelusta ja veneen hinkkaamisestakin vaikka ymmärrettävästi muu perhe ei tuosta lämpene samassa mitassa kuin minä. Eli ainakaan vielä ei lykätä pensseliä santaan.

Kotkasta Koivusaareen

Vihdoin lähes kolmen viikon odottelun jälkeen Kotkasta tuli ilmoitus, että potkuri oli saapunut Englannista ja asennettu veneeseen. Myös muut sovitut korjaustoimenpiteet oli suoritettu, ja kun seuraaviksi päiviksi oli luvattu kohtuullista säätä, päätimme lähteä Kotkaan heti torstai-iltana, jotta varmasti ehtisimme Helsinkiin ennen lauantai-illaksi ennustettua ukkosmyrskyä. VR päätti kuitenkin muuta. Juna hajosi Tampere-Tikkurila -välillä ja olin kotona vasta yhdeksän jälkeen, joten lähtömme siirtyi perjantaiaamuun. Olimme kuitenkin Kotkassa jo ennen kahdeksaa ja pääsimme merelle puoli yhdeksän maissa.

Sää oli kohtuullinen, vaikkei niin lämmin kuin olimme toivoneet. Tuuli oli kuitenkin tarkalleen vastainen, joten aikataulumme ei sallinut purjehtimista, vaan ajoimme 12 tuntia koneella aina Sipoon Kunissareen asti. Muuten matka sujui hyvin, mutta pariin otteeseen kohdalle osui tiiviitä sumurintamia, joiden sisällä sukelsimme reilut puoli tuntia kerrallaan.

Koska lauantain ukkosmyrskyn ajoitus vaihteli ennusteissa iltapäivästä iltaan ja yöhön, päätimme jatkaa matkaa Kaunissaaresta heti aamun valjettua. Päristelimme jälleen koneella vastatuuleen ja olimme Koivusaaressa jo kymmenen aikoihin aamupäivällä.

Hieman liian ahdasta.

Vela Felice pääsi nyt ensimmäistä kertaa omalle uudelle laituripaikalleen. Paikka oli ollut koko kesän käyttämättömänä, ja kuten tapana on, tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä. Saimme todella tehdä työtä, että vene mahtui paikalleen ja illan Kiira-myrskyn aikana (sataman tuulimittari kävi 30 m/s lukemissa) osa fendareista nousi ylös ja osasta pihahtivat ilmat pihalle. Onneksi ainakaan mitään näkyvää vauriota veneisiin ei tullut.

Korjaustoimenpiteitä Kotkassa

Susa ja Meija lastasivat osan kamoistamme autoon kotiin vietäväksi.

Vela Felice jätettiin siis Kotkaan Veleiron hoiviin odottamaan uutta potkuria. Kun vene nyt joka tapauksessa seisoisi viikon tai pari huoltoliikkeen laiturissa, päätettiin siihen samalla teettää muutamia parannuksia, jotka kuitenkin pian olisivat työlistalla. Hallintalaitteen kahva oli kiukutellut koko matkan, vaikka sitä oli jo Kuopiossa yritetty herkistää samalla kun sen toimintasuunnat oli käännetty normaaleiksi. Kahvan mekanismi oli kuitenkin niin kulunut, että kun se voitelua varten aukaistiin, se oli täynnä pinnoista hiertynyttä metallipölyä ja -murusta eikä siitä enää ollut tehtävissä toimivaa kalua. Tilalle oli siis asennettava kokonaan uusi hallintalaite.

Polttoaineongelmien kanssa taisteltaessa oli myös tullut selväksi, että tankissa olisi hyvä olla ns. manusluukku, josta tankin pystyisi tarvittaessa ajoittain puhdistamaan. Tankissa ei myöskään ollut aikaisemmin polttoainemittaria, joten nämä puutteet korjattiin nyt Kotkan pysähdyksellä.