Saimaan kanava

Vaikka Konnuksen ja Taipaleen kanavissa olimme todenneet sulutuksen sujuvan meiltä hyvin, etenkin veneen ajo sulkuun jännitti hieman. Vela Felice ohjautuu kyllä eteenpäin mentäessä aivan loogisesti, mutta jos pysähtyminen pollarin kohdalle ja köyden kiinnittäminen ei onnistuisi ensimmäisellä yrityksellä, uudessa lähestymisessä olisi haastetta. Saattaa olla, että sulkujen hoitaja tuskastui hitaisiin lähestymisiimme, mutta näin me onnistuimme kiinnittymisissä ilman paniikkia ja ongelmia.

Saimaalta tultaessa ensimmäinen sulku on Mälkiä.

Mälkiän sulussa pudotusta on reilut 12 metriä.

Tiimityöskentely sujui ja ensimmäinen sulku on hoidettu.

Seuraavat sulut sujuivat jo rutiinilla. Matkalla pääsi kuitenkin iso puulastissa oleva rahtialus yllättämään kapean avokanavan suulla siitä huolimatta, että olin yrittänyt varautua tilanteeseen karttaplotteriin lisätyn kauppa-alusten sijainnit näyttävän AIS-tiedon avulla. Kun mutkan takaa alkoi ilmestyä suuren laivan keula eikä sivuuttamiseen olisi tilaa, päästiin jälleen kokeilemaan Vindön peruutusominaisuuksia. Ja ihan mahdotontahan se ainakin minulle on. Erinäisten piruettien jälkeen sain veneen kanavassa hieman leveämmälle kohdalle sisäkaarteeseen niin, että alus pääsi sivuuttamaan meidät kohtuulliselta etäisyydeltä. Toivottavasti komentosillalla enemmän hymyiltiin kuin kiroiltiin.

Plotterin AIS-tiedoista huolimatta rahtilaiva pääsi yllättämään.

Hyvinhän se siitä kuitenkin mahtui.

Kolmen ensimmäisen sulun jälkeen saavuimme Nuijamaan tullilaituriin, jossa Suomen viranomaiset tekivät maastapoistumistarkastuksen. Ystävälliset miehet katsoivat passimme ja löivät leimansa miehistöluetteloihimme, joista he kopioivat meille vielä varmuuden vuoksi lisäkappaleita "koska ei noista venäläisistä koskaan voi tietää montako haluavat".

Seuraavaksi ylitimme rajalinjan Nuijamaajärvellä ja saavuimme Pällin sululle, jossa olisi venäläisten maahantulotarkastus. Kiinnityimme sulun yläpuoliseen odotuslaituriin olettaen, että venäläiset tulisivat sinne tekemään tarkastuksensa, mutta meidät viitottiinkin siirtymään suoraan sulkuun. Sulussa oli ennestään yksi venäläinen huvialus, joka oli tulossa kanavaa ylöspäin ja hieman suomea puhuva naisvirkailija pyysi meitä odottamaan kunnes tuon toisen veneen tarkastus olisi tehty. Pitkään aikaan ei näyttänyt tapahtuvan mitään, mutta lopulta veneestä nousi rannalle kaksi naistarkastajaa, joista toinen lähti paperinipun kanssa kohti läheistä toimistorakennusta. Jälleen odoteltiin aikamme kunnes paperit oli setvitty ja venäläisalus sai luvan jatkaa matkaa kohti Suomea.

Pidin venettämme paikallaan käsin vain yhteen pollariin kiepautetulla köysilenkillä, kuten sulutuksissa olimme aikaisemminkin toimineet. Nyt paikalle tulleet naisvirkailijat kuitenkin komensivat capitanin avukseen tarkastusta tekemään eivätkä kielitaitoisemmat gastimme kelvanneet heille. Tarkastus aloitettiin veneen perästä ja kun en aina heti ymmärtänyt mitä he venäjäksi käskivät minun tehdä, he toistivat saman hitaammin. Ei auttanut. Yleensä elekielellä asia kuitenkin selvisi ja toisinaan rannalle jäänyt muutaman sanan suomea puhuva virkailija yritti toimia tulkkina. Vähitellen opin homman etenevän siten, että heidän on nähtävä jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan koloon sekä otettava kuva kaikista sopukoista ilman näköesteenä olevia tavaroita. Peräsinakseli oli heille vieras käsite ja sen tarkoitus piti selvittää. Moottoritilaan piti nähdä sekä yläkautta että kajuutan portaiden luukun kautta, vaikkei tuo tuonut mitään uutta nähtävää. Sisällä kaikki punkat piti purkaa ja kaikki erilliset samoihin lokeroihin avautuvat luukut piti avata ja tarjota kuvattavaksi. Rosterisia polttoaine- ja septitankkeja olisi pitänyt avata, mutta kun ei ollut laikkakonetta mukana se jäi tekemättä. Vindössä on syvä vesitankki pilssissä ja meillä sen sisällä on sininen säkki käyttövedelle. Tuo aiheutti monisanaista keskustelua, josta en onneksi ymmärtänyt mitään. Kun jokainen mahdollinen soppi ahtaassa veneessä oli koluttu ja olin läpimärkä hiestä ryömittyäni patjojen alla luukkuja availlen, naiset vihdoin tuntuivat olevan valmiit siirtymään paperitöihin. Koska aikomuksenamme oli yöpyä Brusnitsnojen sulun yläsatamassa ennen merelle siirtymistä, piti vielä täyttää yksi paperi, jossa kerroimme aikataulustamme ja vakuutimme ymmärtävämme pelin säännöt. Tässä vaiheessa sulkuun oli tullut toinen alaspäin matkalla oleva vene, jota kaksi naista lähti tarkastamaan kolmannen viedessä passimme ja paperimme toimistoon tarkistettaviksi. Aikaa sulussa oli kulunut puolitoista tuntia ja koko tämän ajan sulku oli siis jumissa alaportti kiinni. Nyt kuitenkin sulun ohjaajan mitta tuli täyteen ja hän ilmoitti kovaäänisen kautta lakoonisesti "I must but you down now" ja lähes saman tien vesi lähti laskemaan sulussa. Passejamme palauttamaan tullut nainen kurkisti meitä sulun reunalta, mutta olimme jo usean metrin syvyydessä, joten hän ei päässyt antamaan meille noita elintärkeitä asiakirjoja. Valmistauduimme kiinnittymään sulun jälkeiseen odotuslaituriin, mutta passien tuoja odottikin meitä jo siellä ja ojensi ne vauhdissa Paijulle.

Olimme taas yhtä ja toivottavasti myös viimeistä kokemusta rikkaampia venäläisistä rajatarkastuksista.

Brusnitsnojeen tullessamme alkoi sadella, joten nostimme heti laituriin kiinnityttyämme sufletin istumalaatikon ylle ja ryhdyimme iltapalalle. Tiedossa oli, että täällä olisi tullitarkastus, mutta koska veneestä ei saisi nousta maihin, jäimme odottelemaan mitä tapahtuman piti. Jossain vaiheessa sitten keulaan koputeltiinkin ja koppalakkinen mies kysyi hyvällä englannilla montako henkeä veneessä oli ja aioimmeko yöpyä siinä. Vastauksen saatuaan hän poistui sateeseen. Myöhemmin laituriin tuli vielä toinen suomalainen vene ja koppalakkinen palasi haluten saada tarvittavat paperimme. Tämä tarkastus oli aivan eri luokkaa kuin Pällissä kokemamme, eikä kukaan edes käynyt veneessä ja keskustelunkin sai Paiju hoitaa.

Yöksi jäimme Venäjän puolelle Brusnitsnojen sulun yläsatamaan.

Myöhemmin yöllä laituriin tuli vielä kaksi venettä, joiden miehistöt valvottivat meitä kovaäänisellä keskustelullaan Pällin tarkastuksista. Aamulla lähdimme liikkeelle ennen kahdeksaa ja sulutimme itsemme ulos kanavasta. Sulun alasataman laiturilla seisoi luultavasti se sama koppalakki joka illalla oli katsonut paperimme. Kun ryhdyimme valmistelemaan laituriin kiinnittäytymistä kysyvä ilme kasvoillamme, hän viittasi meitä vain jatkamaan matkaamme ja kääntyi poistuakseen laiturilta. Kun nostimme fendarit takaisin veneeseen ja suuntasimme kohti merta, meitä kutsuttiin VHF:llä. Ystävällinen miesääni huomautti suomeksi, ettei meidän pitäisi ohittaa pakollista tullitarkastusta. Kun Susa kertoi hänelle, että meidät oli tarkastettu jo illalla, mies kuittasi asian sitten olevan kunnossa ja toivotti hyvää matkaa.